Tervetuloa Xtreme Lashes -blogiin ja turvallisten, laadukkaiden ripsienpidennysten maailmaan

Lämpimästi tervetuloa maailman johtavan ripsienpidennysmerkin, Xtreme Lashesin blogiin. Lyhyt esittely Xtreme Lashesistä lienee paikallaan – vaikkakin kyseessä on ripsienpidennysalan edelläkävijänä tunnettu merkki joka on Suomessakin näyttänyt suuntaa ripsienpidennysten saralla jo lähes kymmenen vuoden ajan. Käyn alkuun läpi hiukan Xtreme Lashesin historiaa.

Xtreme Lashes perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 2005 – 10 vuotta sitten Jo Moussellin toimesta. Jo Mousselli on alkuperäiseltä koulutukseltaan sairaanhoitaja ja lähti kehittämään Xtreme Lashes -ripsienpidennystekniikoita ja tuotteita jo hieman lanseerausta aiemmin, vuonna 2004. Me Suomen Xtreme Lashesissä ryhdyimme kansainvälisen Xtreme Lashes -franchising-konseptin Suomen luotsaajaksi paria vuotta myöhemmin, vuonna 2007 jolloin Suomessa ei ripsienpidennyksiä vielä tunnettu. Vuodet 2007 ja 2008 olivat aikaa, jolloin toimme aktiivisesti ripsienpidennyksiä kuluttajien ja alan ammattilaisten tietoon. Jo vuonna 2008 ripsienpidennysbuumi oli käynnistynyt meillä Suomessa ja tuona vuonna koulutimme Suomessa yli 100 ripsimuotoilijaa uuteen ammattiinsa – tai täydentämään omaa kosmetologin, parturi-kampaajan tai kynsimuotoilijan ammattiaan. Alusta lähtien periaatteenamme oli, kuten Xtreme Lashesillä kansainvälisestikin, että koulutamme ripsimuotoilijan tehtäviin ainoastaan kauneudenhoitoalan ammattilaisia joilla on edellytykset ja pohjatiedot mm. hygieniaan ja turvallisuuteen liittyen, joka on kauneudenhoitoalalla yksi tärkeimmistä huomioitavista asioista.
Alusta lähtien merkin periaatteena on ollut panostaa ensisijaisesti turvallisuuteen ja täsmällisyyteen, joka näkyy kaikessa, mitä Xtreme Lashes tekee: tuotekehitysosastossa joka kehittää ja tutkii jatkuvasti uusia tuotteita ja olemassaolevia tuotteita ja huomioi erityisesti tuotteiden turvallisuuden. Toisaalta tuotekehitysosaston kanssa käsi kädessä toimii yrityksen koulutuskehitysosasto jonka väki kehittää jatkuvasti eteenpäin maailman tunnetuinta ja arvostetuinta ripsienpidennysalan koulutusohjelmaa – tai oikeastaan koulutusohjelmia. Kehitysprosessit yksittäisten tuotteidenkin osalta kestävät usein vuosia ennenkuin varsinainen tuote lanseerataan joten tuotteita on tutkittu huolellisesti ennen markkinoille saattamista. Ja toisaalta – Xtreme Lashes -koulutusohjelmaa on kehitetty jo 10 vuoden ajan. Xtreme Lashesin kansainvälinen koulutusosasto on tehnyt valtavan työn kehittäessään yksityiskohtaiset koulutusmateriaalit, -tekniikat ja kokonaisen konseptin ripsienpidennysten saralle.

Miksi Xtreme Lashes -merkki sitten on koko historiansa ajan kulkenut turvallisuus edellä? Sen vuoksi, että väärin laitettuina ripsienpidennykset saattavat vahingoittaa kuluttajan omia ripsiä jopa lopullisesti niin, että ripset eivät kasva enää koskaan takaisin. Ja sen vuoksi, että ripsienpidennysalan ammattilaisten työskentely olisi heille itselleen turvallista niin, että he voisivat työskennellä rakastamassaan ammatissa koko työuransa läpi.

Jotkut kuluttajat haluavat ns. megaripset ja toive on ymmärrettävä jos haluaa todella näkyä, mutta koska koulutettu ammattilainen tietää, näkee ja tarkistaa vielä Xtreme Lashes Lash Calculator -laskuristaan, että asiakkaan ripset tulevat kärsimään liiasta painosta, sertifioitu Xtreme Lashes -ripsimuotoilija ei suostu riskeeraamaan kuluttajan ripsien turvallisuutta. Xtreme Lashes -ripsimuotoilija konsultoi asiakasta ja kertoo, että jotta asiakkaan ripset säilyisivät vuodesta toiseen terveinä, niihin ei voi kiinnittää liikaa painoa. Xtreme Lashes on nähnyt vuosien mittaan mitä liika paino tai väärät tekniikat voivat tehdä asiakkaan luonnonripsille. Lievemmässä tapauksessa luonnonripset vahingoittuvat väliaikaisesti niin, että asiakkaan ripsiin tulee kaljuja alueita, mutta ripset elpyvät ajan kanssa. Tällaisessa tilanteessa auttaa Xtreme Lashesin kehittämä lääkeaineeton, mutta tehokas Amplifeye-ripsiseerumi, joka nopeuttaa ripsien kasvua ja kasvattaa ne pidemmiksi kuin asiakkaan ripset olisivat ilman ripsiseerumin käyttöä. Ripsiseerumin käyttöä suositellaan myös ripsienpidennyksiä aktiivisesti käyttäville, koska seerumi vahvistaa ja pidentää luonnonripsiä – mitä vahvemmat asiakkaan omat ripset ovat, sitä näyttävämmät ripset hänelle voidaan kiinnittää.

Jos asiakkaan ripset ovat kärsineet huomattavia vaurioita jota voivat aiheuttaa liiallinen liimankäyttö, toisiinsa tarrautuneet luonnonripsi- ja pidennysrykelmät tai liiallinen paino, ripset eivät palaudu ennalleen enää millään keinolla. Silloin on myöhäistä saada virheettömän kaunista ripsirivistöä.

Valitettavasti tänä päivänä näkyy ja kuuluu melkeinpä päivittäin tällaisista ripsistä – joko itseoppinut tai riittämättömän koulutuksen käynyt tekijä on tehnyt – usein todella edulliseen hintaan – pidennykset, jotka tuntuvat asiakkaasta ikäviltä: ne pistelevät, puristavat ja/tai painavat. Monesti näihin liittyy myös tulehduksia jotka liittyvät usein riittämättömään hygieniaan. Ripsiin on kiinnitetty monesti myös niin suuri määrä liian pitkiä pidennyksiä, että jo niiden ulkomuodosta voi päätellä, että ongelmia – ripsien vahingoittumista on odotettavissa ennemmin tai myöhemmin.

Tulipa selostettua pitkästi syitä sille, miksi ripsienpidennyksiin liittyvä turvallisuus on tärkeää. Mennään takaisin alkujuurille – mistä Xtreme Lashesin panostus turvallisuuteen on peräisin? Vastaus on Jo Mousselli. Jo Mousselli on yhdysvaltalainen ripsienpidennysalan turvallisuusguru, jonka koulutustausta on terveydenhoitoalan puolelta. Ennen ripsienpidennysalan yrityksen perustamista hän toimi työympäristössä, jossa lähtökohtana on ihmisen terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Työssään Jo Mousselli oli tottunut analysoimaan ja tekemään tarkkojen analyysien pohjalta toimenpiteitä joita seurattiin ja analysoitiin uudelleen. Terveydenhoitoalan työhön kuuluu myös ensiluokkaisen hygienian huomioon ottaminen: yhden ihmisen bakteerikanta on terveellinen hänelle itselleen, mutta saattaa aiheuttaa tulehduksen toiselle henkilölle. Tai ihmisen luonnollisten kasvuprosessien häiritseminen saattaa aiheuttaa kasvun hidastumista tai pysähtymistä – kuten voi käydä kun luonnonripsien kasvu tyrehdytetään liialla painolla tai muulla esteellä.

Toinen, hyvin tärkeä näkökulma on tuoteturvallisuus. Moni kuluttaja ei tiedä tai osaa edes ajatella, mitä ainesosia kosmetiikkatuotteet tai ripsiliimat sisältävät. Xtreme Lashes on tutkinut tämän puolen tuotteisiinsa liittyen läpikotaisesti. Tutkimus- ja tuotekehitystyö on kestänyt mm. liimoissa jo 10 vuoden ajan ja tutkimustyötä tehdään joka päivä yrityksen pääkonttorissa Yhdysvalloissa.

Maailmalla on useita tehtaita joista voi tilata ns. bulkkituotteita joiden tutkiminen jää maahantuojan ja ripsimuotoilijan omalle vastuulle. Xtreme Lashes kehitti itse, vain Xtreme Lashes -ripsimuotoilijoiden käyttöön ensimmäisen medikaalisen tason kiinnitysaineen vuonna 2008 vuosien tutkimus- ja kehitystyön tuloksena. Xtreme Lashes FlexFusion -ripsiliima on maailman ensimmäinen ja eniten käytetty ripsienpidennysten medikaalisen tason kiinnitysaine, jota on sittemmin kehitetty jatkuvasti eteenpäin ja kehitetään edelleen – ainoa laatuaan mustana. FlexFusionin periaatteena on se, että se sisältää liimoille välttämättömiä akrylaatteja – jotka mahdollistavat ripsienpidennysten pysyvyyden – niin pienen määrän kuin mahdollista mutta kuitenkin niin, että pidennykset pysyvät normaalien luonnonripsien omistajilla kuten perinteisten runsasakrylaattisten ja runsaasti haitallisia kaasuja vapauttavien ns. vanhan sukupolven liimoilla.

Jo Mousselli halusi panostaa myös siihen, että Xtreme Lashes -merkin ripsimuotoilijat hyödyntävät myös tekniikoita ja työskentelytapoja jotka takaavat sekä ripsimuotoilijan että kuluttajan turvallisuuden ja hygienian. Periaatteet ovat tiukat, mutta välttämättömät jotta turvallisuus on taattua.

Jos kuluttajana pohdit, uskaltaisitko ottaa ripsienpidennykset ja saatko niistä kauniin näyttävät, mutta voit silti olla varma, että ne ovat sinulle turvalliset, ota yhteys Xtreme Lashes -ripsimuotoilijaan. Listan sertifioiduista Xtreme Lashes -ripsimuotoilijoista, jotka ovat näyttökokeella osoittaneet tekevänsä ripsienpidennykset merkin vaatimustason täyttäen löydät osoitteesta: http://www.xtremelashes.fi/xtremelasheshoitolat.html Jos paikkakunnallasi on Xtreme Lashes -ripsimuotoilija, jota ei löydy tältä listalta, hän saattaa olla vielä sertifointiin valmistuva, mutta peruskoulutuksen käynyt ripsimuotoilija.

Jos olet ripsimuotoilija ja haluat kehittää ammattitaitosi maailman johtavan ripsienpidennysten vaatimusten tasolle ja olla yksi Suomen arvostetuimmista ripsimuotoilijoista, ota yhteyttä meihin joko sähköpostitse info@xtremelashes.fi tai puhelimitse 0440-875 88

Kuluttajalle:
Haluamme toivottaa sinulle iloa kauniista ja turvallisista ripsienpidennyksistä!

Sertifioitujen Xtreme Lashes -ripsimuotoilijan hakemiston löydät täältä: http://www.xtremelashes.fi/xtremelasheshoitolat.html

Ripsimuotoilijoille:
Ammattitaitoa ja -ylpeyttä sekä pitkää uraa ja työn iloa rakastamassasi ammatissa! Jos haluat tietää lisää koulutuksistamme, löydät lisätietoa täältä: http://www.xtremelashes.fi/ripsienpidennyskoulutus.html

PS. Lue täältä lisää Xtreme Lashesistä – miksi kannattaa valita Xtreme Lashes:http://www.xtremelashes.fi/miksixtremelashes.html

Advertisement